Oma kanava avattu YouTubessa

Nuoriso kyseli kesäkuussa Lähteentien Pirtin myynnin jälkeen, että mitäs äiti olet ajatellut tehdä. Vastasin, että alan tubettajaksi. Lapset sanoivat, että se on todella noloa ja onneksi meillä on eri sukunimi.

No, en nyt ihan tubettajaksi ole ryhtymässä, mutta ajatus alkoi kiehtoa. Kesän aikana perehdyin niin suomalaiseen kuin kansainväliseen tubetus-kulttuuriin ja huomasin, että tarjonta on suunnattu lähinnä nuorille ja sisältö on melkoista menoa ja melskettä.

Pohdiskelin, olisiko minusta tyhjänhöpöttäjäksi ja tulin siihen lopputulokseen, että ei.  Oman YouTube-kanavan sisältö alkoi hahmottua kymmenien keskustelujen jälkeen ja nyt Simoskat -kanava on katsottavissa YouTubessa.

Luvassa on uutistoimittajan muutaman vuosikymmenen kokemuksella perusjournalismia eli henkilöhaastatteluja, tarinoita Rovaniemestä ja rovaniemeläisistä, kauniita kuvia kotikaupungistamme ja hieman musiikkia.

Kaikkea sellaista, mikä voisi kiinnostaa yli 50-vuotiaita, kun elettyä elämää on jo jonkin verran kertynyt. Eli ei räppiä, ei liian nopeasti vaihtuvia videonpätkiä tai heiluvia kuvia, räjähtävää toimintaa.

Ideoinnissa isona apuna on ollut kansantaitelija Leo Vierelä, jonka kirjoituksia Pertti Kivimäki tulkitsee. Alkutunnuksen musiikki on Leon sävellys. Teknisestä toteutuksesta vastaa Risto Viitanen.

Ja kun kanava saa riittävästi tilaajia ja näyttökertoja, tavoitteena on myös kaupallinen yhteistyö paikallisten yritysten kanssa.

Mirja-Liisa Lindström oli ensimmäisen ohjelmamme Mitä kuuluu -henkilöhaastattelussa.
Maarit Simoska, Risto Viitanen ja Mirja-Liisa Lindström ja ensimmäisen jakson kuvaukset Kirkkolammella. Mirja-Liisa aloitti henkilöhaastattelujen sarjan.