Ja yht´äkkiä oletkin työtön yrittäjä

Alkuvuosi näytti hyvältä. Työtilaisuuksia oli luvassa sekä uutistoimittajan että hieman vapaamman sisällöntuotannon parissa eri medioille.

Sitten toimeksiantajat ilmoittavat, että koronan vuoksi emme toistaiseksi osta mitään free lancer -toimittajilta.

Emme siis  mitään.

Minustakin tuli yllättäen työtön yrittäjä, jonka osakeyhtiöllä ei ole mitään laskutettavaa, mutta peruskulut ovat aivan samat kuin ennenkin.

Reilu viikko on mennyt miettiessä, miten tästä eteenpäin. Säästän muutaman satasen kuukaudessa, kun ryhdyn itse hoitamaan kirjanpitoani tai kun lasken yritysvakuutusteni arvoa, mutta niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Onneksi olen tällä hetkellä yksinyrittäjä, sillä nyt minulla on huoli vain omasta toimeentulostani. En ole koskaan ollut ilman palkkatyötä tai yrittäjätuloa.

Opiskelen sosiaalisen median nykyistä paremman hyödyntämisen ja ilmoittaudun verkkokursseille lisäopin toivossa. Olen vain turhan vaativa kurssilainen, sillä haluan, että opettaja osaa enemmän kuin oppilas ja saan rahalleni vastinetta.

Ja perusasiat ovat hallinnassa. Simoskat YouTube -kanavani ohjelmat ovat nyt myös kuunneltavissa podcastina. Tässä ensimmäinen ohjelma:

Kertaan Kielitoimiston uusimmat ohjeet.

Nyt tiedän, että yht´äkkiä kirjoitetaan nykyisin yhtäkkiä, mutta tämä tieto ei todennäköisesti lisää lainkaan työmarkkina-asemaani.

Suomen hallitus neuvoo ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi.

Se ei tässä tilanteessa paljon lohduta, sillä siellä voi piakkoin olla lähes 180.000 muutakin yksinyrittäjää. Eikä kukaan tiedä, mitä oikeasti pitäisi tehdä.

Moni yksinyrittäjä saattaa saada apua, mutta liian hitaasti.

Jossakin oli ohje, että kannattaisi miettiä palkkatyötä yrittäjyyden sijaan tai sen lisäksi, kun se nyt poikkeusoloissa on mahdollista ja firmaa ei tarvitsisi alasajaa.

Ystäväni mukaan minulla on valtavasti osaamista. Itse en tätä kykene hahmottamaan, sillä ajatukseni ovat solmussa.

Ansioluettelossani on kuitenkin monenlaista koulutusta kuten muun muassa:

  • yhteiskuntatieteiden maisteri 1996, Lapin yliopisto, laillistettu sosiaalityöntekijä 2016
  • saattohoidon vapaaehtoisen tukihenkilön peruskurssi, Pohjois-Suomen syöpäyhdistys 1988
  • kuolevan potilaan hoito ja kohtaaminen, Lapin kesäyliopisto 1996
  • psykologian approbatur, Lapin yliopisto 2003
  • valtio-opin approbatur, Lapin yliopisto 2004
  • radiotoimialan johtamistaidon koulutusohjelma 2000-2001
  • työsuojelukoulutus, peruskurssi 2006
  • pk-yrityksen johtamiskoulutus 2012-2013
  • HHJ-puheenjohtajakurssi 2016

ja työkokemustakin esimerkiksi näistä:

  • Veerantalo Oy, toimitusjohtaja/yrittäjä helmikuu 2009-
  • Yleisradio/Lapin radio, uutistoimittaja, uutistuottaja 9.3.1998-6.2.2009
  • Uusi Rovaniemi, toimittaja, toimitussihteeri 5.10.1989-7.3.1998
  • Pohjolan Sanomat, Rovaniemen aluetoimitus, toimittaja 1.5.-30.9.1989
  • Pohjolan Sanomat, Rovaniemen aluetoimitus, toimittaja 23.5.-31.10.1988
  • Pohjolan Sanomat, Kemin toimitus, toimitusharjoittelija 27.5.-7.8.1985

Korona on saanut meidät kaikki miettimään, mikä elämässä on oikeasti merkittävää ja mikä ei. Että lähimmisten turvallisuudesta on huolehdittava ja perhe ja terveys ovat tärkeimmät.

Ehkä voisin seuraavan pätkän työuraani tehdä kuitenkin ikäihmisten parissa, sillä se oli haaveeni jo 1984, kun aloitin sosiaalityön opinnot Lapin korkeakoulussa. Ja sitä haavetta yritin toteuttaa Lähteentien Pirtillä ikäihmisten päivätoiminnassa ja yhteislauluissa.

Simoskat -kanavallani pääsin haastattelemaan toistaiseksi viimeisessä jaksossa 97-vuotiasta Alli Korvaa, kolmen sodan lottaa, jonka elämäniloa ja viisautta ihastelen edelleen.

Kun talvisota päättyi 80 vuotta sitten, silloin ei annettu periksi ja yhteisöllisyys oli vahvaa kuten jälleenrakennuksen vuosinakin hieman myöhemmin.

Samoilla arvoilla me rakennamme myös koronan jälkeistä yhteiskuntaa.

Ehkä sieltä löytyy työsarkaa myös minulle.

Vesivahinko ja korona

Siitä on nyt reilu kuukausi. Ensin vettä tuli pieninä puroina lähes suoraan pesuhuoneen lattiakaivoon. Hetkeä myöhemmin pitkin saunan kattoa ja seinärakenteita ja sitten sitä vain satoi.

Sulamisvettä.

Olimme ehtineet asua uudessa kodissamme reilun vuoden. Pinnat oli remontoitu ja tavarat löytäneet paikkansa. Koti alkoi tuntua kodilta.

Ja sitten yllättäen iso osa kotia kastuu. Katon rappaukset irtoavat, vesipisarat tavoittavat sähkötaulun ja sulakkeet kärähtävät.

Tunnelma oli epätodellinen.

Kattokaivojen lämmityskaapeli ei ollut syystä tai toisesta päällä ja kaivot olivat jäätyneet. Ja vesi löytää aina reittinsä.

Ahdistustamme ei vähennä lainkaan se, ettei kotivakuutus korvaa mitään. Vakuutusyhtiömme lohdutti, ettei yksikään muukaan vakuutusyhtiö korvaa kotivakuutuksesta vahinkoa, joka aiheutuu kattovuodosta.

Syynä on yksinkertaisesti se, että kattovuotoja on Suomessa niin paljon, ettei niitä nykyisillä maksuilla voitaisi kattaa. Jos vesiputki tai viemäri olisi korkannut, tilanne olisi toinen.

Jostain syystä tämä tieto ei meitä paljon auttanut. Niin kuin ei sekään, että olimme itse täysin syyttömiä tilanteeseen.

 

Oma koti jätesäkeissä.
Kattokaivo jäässä ja sulamisvedet satoivat sisälle.
Yläpohjan märät eristeet.
Märät eristeet poistettiin.
Vesi läpäisi katon.
Katto piti purkaa.

Muutamia viikkoja myöhemmin valitsemme kylpyhuoneen kaakeleita ja saunan seinämateriaaleja, mietimme, tuleeko eteisen kaapin liukkuoviin peilit vai ei. Evakkokodissa arki sujuu ja omassa kodissamme betoni kuivuu sentti sentiltä, mutta pölyä on joka paikassa ja maallinen omaisuus ahdettuna jätesäkkeihin ja kahteen pikkuhuoneeseen.

Kuivumisaika on yleensä sentti viikossa, evakkoasuminen on kallista ja epämääräinen olotila vie voimia. Tämä jatkuu ainakin muutaman kuukauden: kanervat kuivuvat parvekkeella, sillä niiden sesonki on ohi ennen juhannusta.

Pintamateriaalien valinta ei kiinnosta samalla tavalla kuin reilu vuosi sitten: nyt on pakkotilanne ja jotakin niihin lattioihin ja seiniin on laitettava. Evakkokodin ainoa pöytä täyttyy katalogeista ja esitteistä. Siitä, mikä on trendikästä ja mikä ei.

Ihan sama.

Haluan kotiin, haluan kotitoimistoni takaisin, haluan keskittymiskykyni takaisin. Ajatukset harhailevat kylpyhuonekalusteiden ja saunan laudemateriaalien välillä, esteettömässä asumisessa ja ikääntymisessä, free lancer-toimittajuuden ja sisällöntuottamisen markkinoinnissa.

Valmista ei tule.

Käyn hiihtämässä Kirkkolampea ympäri. Lihasmuisti ei unohda: perinteinen hiihto on samaa kuin lapsena Perämeren jäällä tai Simon kuntoladulla, jossa piti kaksi kertaa ylittää Simojoki ja avannot pelottivat. Ahdistus jää hetkeksi hiihtoladulle. Kymmenen kilometrin kohdalla tulee väsymys ja haave lihaksia hellivästä lämpimästä saunasta.

Saunaa ei ole.

Tuttu toimittaja kysyy kommentteja Lapin Kansan juttuun, mutta nyt ei irtoa mielipidettä. Tämä aihe tulee liian lähelle, menee ihon alle.

Vaihtolavalla on meidän kotimme sauna, pesuhuone ja vähän muutakin.

 

Vesivahinko veti vakavaksi.
Tässä vaiheessa ei naurattanut.

Tilanne on masentava.

Sitten tulee koronavirus ja koko maailma on sekaisin.

Onneksi meillä on vain vesivahinko.

 

IL: Rovaniemellä kiertotalous otetaan tosissaan

Maailma pelastuu pienillä askelilla ja Rovaniemi pyrkii olemaan tässä edelläkävijänä.

Ainakin Napapiirin Energia ja Vesi Oy on ennakkoluulottomasti hakenut kumppaneita ratkaisemaan jätelietteen käsittelyyn liittyviä ongelmia.

Yksinkertaistaen liete kuivataan ja palautetaan takaisin kiertoon lannoitteena.

Harvoin toimittajana olen sanaton ja ihmeissäni: miten tämä on oikeasti mahdollista.

On se.

Ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, tästä saattaa tulla vielä kansainvälinen läpimurto.

Hienoa työtä Rovaniemi ja NEVE Oy!

Rovaniemi ratkaisee jätevesiongelmaa

IL: Veteraanit kutsuttiin Linnan juhliin

Sain kunnian haastatella kahta rovaniemeläisveteraania, jotka olivat saaneet kutsun Linnan juhliin. Sekä Arvi Räsänen, 94 että Aarne Rautiola, 94 ovat yhä hyvässä kunnossa, seuraavat veteraaniasioiden hoitamista tässä maassa ja tietävät, kuinka arvokas asia itsenäisyys on.

”Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon
taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sä silloin
askel jo uupunut on
lapset ja lastemme lapset
teidän nyt vuoronne on.
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet
muistakaa, heille kallis ol’ maa
kertokaa lasten lapsille lauluin
himmetä ei muistot koskaan saa.
Hymni soi holvissa hiljaa
tummana kaipuuta soi
aika on korjannut viljaa
sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden
tulta löi taivas ja maa
rannoilta Äänisen lahden
kelle nyt kertoa saa…”
Kutsu.
Kutsu Linnan juhliin.
Aarne Rautiola.
Aarne Rautiola.
Arvi Räsänen.
Arvi Räsänen.

Arvi Räsänen ja Aarne Rautiola saivat kutsun Linnan juhliin.

Oma kanava avattu YouTubessa

Nuoriso kyseli kesäkuussa Lähteentien Pirtin myynnin jälkeen, että mitäs äiti olet ajatellut tehdä. Vastasin, että alan tubettajaksi. Lapset sanoivat, että se on todella noloa ja onneksi meillä on eri sukunimi.

No, en nyt ihan tubettajaksi ole ryhtymässä, mutta ajatus alkoi kiehtoa. Kesän aikana perehdyin niin suomalaiseen kuin kansainväliseen tubetus-kulttuuriin ja huomasin, että tarjonta on suunnattu lähinnä nuorille ja sisältö on melkoista menoa ja melskettä.

Pohdiskelin, olisiko minusta tyhjänhöpöttäjäksi ja tulin siihen lopputulokseen, että ei.  Oman YouTube-kanavan sisältö alkoi hahmottua kymmenien keskustelujen jälkeen ja nyt Simoskat -kanava on katsottavissa YouTubessa.

Luvassa on uutistoimittajan muutaman vuosikymmenen kokemuksella perusjournalismia eli henkilöhaastatteluja, tarinoita Rovaniemestä ja rovaniemeläisistä, kauniita kuvia kotikaupungistamme ja hieman musiikkia.

Kaikkea sellaista, mikä voisi kiinnostaa yli 50-vuotiaita, kun elettyä elämää on jo jonkin verran kertynyt. Eli ei räppiä, ei liian nopeasti vaihtuvia videonpätkiä tai heiluvia kuvia, räjähtävää toimintaa.

Ideoinnissa isona apuna on ollut kansantaitelija Leo Vierelä, jonka kirjoituksia Pertti Kivimäki tulkitsee. Alkutunnuksen musiikki on Leon sävellys. Teknisestä toteutuksesta vastaa Risto Viitanen.

Ja kun kanava saa riittävästi tilaajia ja näyttökertoja, tavoitteena on myös kaupallinen yhteistyö paikallisten yritysten kanssa.

Mirja-Liisa Lindström oli ensimmäisen ohjelmamme Mitä kuuluu -henkilöhaastattelussa.
Maarit Simoska, Risto Viitanen ja Mirja-Liisa Lindström ja ensimmäisen jakson kuvaukset Kirkkolammella. Mirja-Liisa aloitti henkilöhaastattelujen sarjan.

 

Juhlapuhujana Songan Tervajuhlilla

Songan Tervajuhlilla 14.7.2019

Arvoisa juhlayleisö,

kun eilen ajelin Simon merenrantakylien kautta lapsuuteni maisemissa, mietin, kuinka syvällä omat juureni ovat jokivarren ihmisissä, pienissä kylissä, suvuissa, yhteisöllisyydessä, johon havahtuu vasta sitten, kun joku joukosta lähtee, kun jokin aikakausi loppuu ja huomaatkin olevasi aikuinen, keski-ikäinen ja elämä on aivan toisaalla.

Kun eilen ajelin, mietin tätä puhetta ja kuinka helppoa olisikaan etsiä kaupunkistrategiasta pari näppärää kohtaa Kylien Rovaniemestä ja rakentaa puhe niiden varaan. Siitä puheesta olisi tullut lyhyt, sillä kylien Rovaniemi on kuihtunut pariin lauseeseen ja epämääräiseen mainintaan siitä, että kylien elinvoimaisuus turvataan niiden vahvuuksia hyödyntäen. Mitä tämä tarkoittaa, en ole aivan varma.

Tähän me olemme päätyneet, me poliittiset päättäjät. Ainoa asia, josta ilmeisesti olemme yksimielisiä, ovat tietoliikenneyhteydet, joita on tarkoitus kehittää koko Rovaniemen alueella.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, mutta toisinaan tuntuu, että olemme jumiutuneet vain miettimään säästöjä kaupungin heikon rahatilanteen vuoksi, olemme näköalattomia, unohdamme tämän kylien kaupungin mahdollisuudet.

Meidän pitäisi rakentaa Rovaniemeä ihmisten, asukkaidemme tarpeille, mutta siinä vaiheessa kun alamme keskustella siitä, miten hyvä elämä, arki ja sen edellytykset turvataan tässä kaupungissa, olemmekin jo erimielisiä. Meillä on upeita ajatuksia yhteisöllisyydestä ja välittämisestä, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, sivistyksestä, ylisukupolvisuudesta, kestävästä luontosuhteesta jne. Kun pitäisi nähdä kauas, hahmotella tulevaisuuden luottamushenkilö- ja hallinto-organisaatiota, alammekin pohtia oman viiteryhmämme tulevia luottamuspaikkoja tai sitä, kenen johtajan vakanssi lakkaa ja kenen ei. Jälleen olemme luomassa uutta, mutta onko uudistamisen näkökulma rovaniemeläisten, meidän omien asukkaiden parhaaksi vai kenen.

On turha kirjoittaa jaloja puheita, jos ei aio toimia niiden mukaisesti. On viisautta lakkauttaa aluelautakunnat ja todeta, että ne ovat paperinmakuisia ja tehottomia, kalliita kokeiluja, että niihin on ollut vaikea saada tasa-arvolain mukaisesti riittävästi asiasta kiinnostuneita naisia ja miehiä mukaan. Että aluelautakuntien lausunnoille ei ole päätöksenteossa annettu niille kuuluvaa arvoja, kuten jätehuoltoasiassa tai Yläkemijoen nuorisotilakiistassa olemme huomanneet. Olisikin järkevämpää kehittää uusi foorumi, jossa esimerkiksi kylien kehittämiseen tähtääville toimille saataisiin suoraan taloudellista tukea ja raha kanavoituisi nopeasti tekemiseen, ei kokousrutiinien pyörittämiseen. Uskallammeko me tehdä uudistuksia, joilla olisi myönteisiä vaikutuksia asukkaiden kuulemiseen ja kylien toimintaan? Yhdessä?

Mikälainen sitten pitäisi olla Kylien Rovaniemen? Olisiko se sellainen, jossa jokainen voisi nukkua yönsä rauhassa ja toivo olisi aina pelkoa suurempi?

Olisiko se sellainen, jossa arjen lähipalveluja olisi asukkaiden tarpeisiin eri tavalla tuotettuna tarjolla, kaupunki olisi kaavoittanut riittävästi tontteja, jotta ne, jotka kaipaavat maaseudun rauhaan, voisivat täällä elää ja jopa yrittää? Ounasjoen ja Meltauksen kouluratkaisujen pitkittyminen ovat esimerkkejä siitä, että meillä osalla keskikaupungin päättäjistä on vaikeaa hyväksyä kylille tulevia investointeja, odotamme, että päiväkoti – ja kouluikäisten perheet muuttavat kyliltä ja ne vähäiset miljoonat voisisiin hyödyntää sinne, missä asukkaita on enemmän. Tämä ei ole kylien Rovaniemen kestävää politiikkaa.

Yksin voi olla rauhassa oikeassa, mutta yhteistyössä sopien voimme jotakin saada aikaiseksi. Yhteisöllisyys näkyy ja kuuluu kylien Rovaniemen tapahtumissa, jotka kylmästä kesästä huolimatta keräävät satoja ihmisiä yhteen, etsimään juuriaan, vaihtamaan kuulumisia.

Kun eilen ajelin Simosta kotiini Rovaniemelle, tähän Euroopan suurimpaan kaupunkiin, jonka vahvuus on kylissä ja meissä kaikissa, mieleeni muistui muutaman vuosikymmenen takaa vuotsolaisen Tiina Aikion runo. Ehkä siinä on sitä samaa nuoren tytön haikeutta, mitä liittyy aina muutokseen, myös kylien toimintaympäristön muutokseen, mutta myös siihen, että meillä kaikilla on vahvat juuret ja tunnesiteet äitiemme ja isiemme elämänmuotoon ja maaperään.

Lopuksi Tiina Aikion kaunis runo jostakin nuoruudestamme:

Se oli silloin kun mättäät olivat

punaisenaan hilloja

kun maitolaituri seisoi aivan suorassa

kun äitini hame ratkesi porraspuulla

törröttäneeseen naulaan

kun navettapolulla eivät puunjuuret

erottuneet niin selvästi

Lapsuuteni aika, elämäni kultahiekkaa.

 

Nyt ovat hillamättäät tekoaltaiden alla.

Pellot pantu pakettiin

eikä maitolaituria tarvita.

Äitini hame leikattu matonkuteiksi

ja remontin aikana uusittu

porraspuut.

 

Nyt ovat navettapolkua varjostaneet

puut paljastaneet juurensa

ja minä olen aikuinen.

 

Sitten kun olen kuollut

unohtavat kai miltä hilla maistui.

 

Juhlapuhujana.
Kuva: Elli Koivuranta.