Vesivahinko ja korona

Siitä on nyt reilu kuukausi. Ensin vettä tuli pieninä puroina lähes suoraan pesuhuoneen lattiakaivoon. Hetkeä myöhemmin pitkin saunan kattoa ja seinärakenteita ja sitten sitä vain satoi.

Sulamisvettä.

Olimme ehtineet asua uudessa kodissamme reilun vuoden. Pinnat oli remontoitu ja tavarat löytäneet paikkansa. Koti alkoi tuntua kodilta.

Ja sitten yllättäen iso osa kotia kastuu. Katon rappaukset irtoavat, vesipisarat tavoittavat sähkötaulun ja sulakkeet kärähtävät.

Tunnelma oli epätodellinen.

Kattokaivojen lämmityskaapeli ei ollut syystä tai toisesta päällä ja kaivot olivat jäätyneet. Ja vesi löytää aina reittinsä.

Ahdistustamme ei vähennä lainkaan se, ettei kotivakuutus korvaa mitään. Vakuutusyhtiömme lohdutti, ettei yksikään muukaan vakuutusyhtiö korvaa kotivakuutuksesta vahinkoa, joka aiheutuu kattovuodosta.

Syynä on yksinkertaisesti se, että kattovuotoja on Suomessa niin paljon, ettei niitä nykyisillä maksuilla voitaisi kattaa. Jos vesiputki tai viemäri olisi korkannut, tilanne olisi toinen.

Jostain syystä tämä tieto ei meitä paljon auttanut. Niin kuin ei sekään, että olimme itse täysin syyttömiä tilanteeseen.

 

Oma koti jätesäkeissä.
Kattokaivo jäässä ja sulamisvedet satoivat sisälle.
Yläpohjan märät eristeet.
Märät eristeet poistettiin.
Vesi läpäisi katon.
Katto piti purkaa.

Muutamia viikkoja myöhemmin valitsemme kylpyhuoneen kaakeleita ja saunan seinämateriaaleja, mietimme, tuleeko eteisen kaapin liukkuoviin peilit vai ei. Evakkokodissa arki sujuu ja omassa kodissamme betoni kuivuu sentti sentiltä, mutta pölyä on joka paikassa ja maallinen omaisuus ahdettuna jätesäkkeihin ja kahteen pikkuhuoneeseen.

Kuivumisaika on yleensä sentti viikossa, evakkoasuminen on kallista ja epämääräinen olotila vie voimia. Tämä jatkuu ainakin muutaman kuukauden: kanervat kuivuvat parvekkeella, sillä niiden sesonki on ohi ennen juhannusta.

Pintamateriaalien valinta ei kiinnosta samalla tavalla kuin reilu vuosi sitten: nyt on pakkotilanne ja jotakin niihin lattioihin ja seiniin on laitettava. Evakkokodin ainoa pöytä täyttyy katalogeista ja esitteistä. Siitä, mikä on trendikästä ja mikä ei.

Ihan sama.

Haluan kotiin, haluan kotitoimistoni takaisin, haluan keskittymiskykyni takaisin. Ajatukset harhailevat kylpyhuonekalusteiden ja saunan laudemateriaalien välillä, esteettömässä asumisessa ja ikääntymisessä, free lancer-toimittajuuden ja sisällöntuottamisen markkinoinnissa.

Valmista ei tule.

Käyn hiihtämässä Kirkkolampea ympäri. Lihasmuisti ei unohda: perinteinen hiihto on samaa kuin lapsena Perämeren jäällä tai Simon kuntoladulla, jossa piti kaksi kertaa ylittää Simojoki ja avannot pelottivat. Ahdistus jää hetkeksi hiihtoladulle. Kymmenen kilometrin kohdalla tulee väsymys ja haave lihaksia hellivästä lämpimästä saunasta.

Saunaa ei ole.

Tuttu toimittaja kysyy kommentteja Lapin Kansan juttuun, mutta nyt ei irtoa mielipidettä. Tämä aihe tulee liian lähelle, menee ihon alle.

Vaihtolavalla on meidän kotimme sauna, pesuhuone ja vähän muutakin.

 

Vesivahinko veti vakavaksi.
Tässä vaiheessa ei naurattanut.

Tilanne on masentava.

Sitten tulee koronavirus ja koko maailma on sekaisin.

Onneksi meillä on vain vesivahinko.