Pohjatyö on vajaassa kolmessa vuodessa tehty. Pirtti on löytänyt kävijänsä, sillä esimerkiksi erilaisissa perhejuhlissa viime vuonna oli mukana useita useita tuhansia vieraita.

Pirtillä on järjestetty konsertteja, taidenäyttelyitä, koulutustilaisuuksia, seminaareja, kokouksia.

Pirtin vahvuus on niissä ihmisissä, jotka järjestävät tilaisuuksia. Tunnelmallinen pirtti luo puitteet. Kun siihen yhdistyvät hyvä ruoka, musiikki ja muu ohjelma, onnistumiseen ei muuta tarvita.

Ikäihmisten palveluissa on myös edistytty, ja niiden järjestämisessä tulee kaikille äärettömän hyvä mieli.

Ja hyvä mieli tulee aina, kun saavun punaiseksi maalatun pirtin pihalle.

Joku fiksu on sanonut, että olemme ihmisiä vain muiden ihmisten ihmisyyden kautta. Ja kun haluamme toteuttaa jotakin tässä maailmassa, se tapahtuu yhtä paljon muiden ihmisten työn ja saavutusten ansiosta kuin omiemme.

Ei yhtään hullumpi ajatus.

-        Olin aikoinaan Liisa Elorannalla harjoittelijana ja opettelin perusteet. Myös Eini Kestilä ja Anna-Liisa Kantola ovat opettaneet minulle paljon posliinista, lasista ja öljymaalauksesta, Helena Rapakko kertoo.

Helena Rapakon mielestä tekniikan hallitseminen on kaikessa tärkeää.

-        Olen itse kehitellyt monenlaista yrityksen ja erehdyksen kautta. Esimerkiksi korut ovat pikkutarkkaa työtä, jota tykkään tehdä. Pidän myös korujen muotojen hakemisesta. Väri, muoto ja viiva ovat keskeisiä. Muut murheet unohtuvat, kun mietin, miten jokin asia toimisi.

Helena Rapakko on tehnyt koruja yli kaksikymmentä vuotta. Hänestä on mukavaa, että ne ovat levinneet eri puolille maailmaa.

Helena Rapakko on miehensä Matin kanssa ollut perustamassa kuvataideyhdistys Maahisia. Hän on toiminut aktiivisesti myös Lapin kuvataideseura Palaksessa.

Kemijärven kuuluisa taidemaalari Juho Kyyhkynen oli Helena Rapakon isoisän veli. Joskus leikillään Helena miettiikin, olisiko hänen pitänyt käyttää taitelijanimenään Kyyhkystä.

Ainakin muutamissa tuoreimmissa töissä esiintyy taiteilija Helena Kyyhkynen.

Helena Rapakko on Lähteentien pirtin joulukuun taitelija. Näyttelyssä on esillä muun muassa herkkiä lasi- ja posliinienkeleitä. Näyttely on avoinna ma-ke klo 10-15.

Pari viikkoa sitten vierailimme seniorikuoron, Aven ja Jouttikeron kuoron harjoituksissa.

Jouttikeron valikoitui mukaan eksoottisen nimensä vuoksi.

Ajoimme pimeässä reilut 50 kilometriä Sodankylän suuntaan. Valaistu, kaunis kappeli kohosi pimeydestä. Kappelin muotoillut mäntypenkit, räsymatto lattiassa ja koruttoman kaunis alttaritaulu sykähdyttivät.

Harjoiteltavat kappaleet olivat osin vanhoja tuttuja, osin uusia joululauluja. Kuoro on niin pieni, että sen äänet eivät riitä Hoosiannan laulamiseen. Hoosiannaa se laulaa kuitenkin yhdessä kirkkokansan kanssa, sillä Hoosianna on pienellä kylällä yhteisöllinen kokemus. Siihen ei tarvita erillistä kuoro-osuutta.

Kun kuorolaiset lauloivat kuvauksia varten Hoosiannaa pihalla, valkoinen jänis tuli hautausmaan poikki kuuntelemaan laulua.

Kahvitauko on tärkeä osa Jouttikeron kuoron harjoituksia. Taitava vaimoväki leipoo vuorotellen tuoretta kahvileipää, ja Tauno ja Heino, kuoron ainoat miehet, pääsevät helpommalla.

Kahvipöydässä viriää innokas keskustelu siitä, minkälaisia oikeaoppiset kampanisut ovat: sokerilla vai ilman, entä se sakaroiden määrä.

Kotimatkalla mietimme, ymmärtääköhän seurakunta, kuinka merkittävä rooli kappelin kuorolla on kyläläisten elämään? Jos asioista tarkasteltaisiin vain euroilla, pientä kuoro ei kannattaisi ylläpitää. Joskus kyseessä ovat kuitenkin suuremmat arvot kuin raha.

Tekstiilityön lehtori Marjatta Lampela (Vuohelainen) menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen huhtikuussa.

Marjatta Lampela oli syntynyt Käkisalmessa, josta hän joutui lähtemään evakkoon kaksi kertaa.

Hän valmistui käsityönopettajaksi Helsingin käsityöopettajaseminaarissa. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Kemijärven seminaari. Rovaniemen naiskotiteollisuuskoulussa Marjatta Lampela toimi tuntiopettajana 1960-luvulla. Rovaniemellä hänet muistetaan käsityönopettajna muun muassa Rovakadun yläasteelta ja Vaaranlammen peruskoulusta.

Eläkkeelle jäätyään Marjatta Lampela alkoi harrastaa tilkkutöitä.

Marjatta Lampela oli aktiivinen Rovaniemen Karjalaseuran jäsen. Hän oli myös Finn Quiltin, Lapin kuvataideseura Palaksen, Veteraaniopettajien ja Kalevalaisten Naisten jäsen.

Muistonäyttely on Rovaniemen Karjalaseuran kunnianosoitus Marjatta Lampelan elämäntyölle.

Elämässä aina jotain jää kesken

Seija Ulkuniemen tilateokset Kasvuhuone (2000) ja Lepopaikka (2004) ovat esillä pirtillä joulukuun loppuun saakka.

Seija Ulkuniemi saa katsojan pohtimaan, miten käskyihin ja kieltoihin pitäisi suhtautua ja miksi. Pitäisikö kukkaa kastella vai jättää kastelematta? Keinutuolissa voi keinua rauhassa ja antaa ajatusten kulkea.

Nykyaikana on aina kiire, mutta Seija Ulkuniemi muistuttaa, että elämässä jää aina jotain kesken.

Sitä on toisten hyvä jatkaa.

Ritva Niemelä (os. Tuovinen) lainasi koulu historiasta kertovaan näyttelyyn oman Rovaniemi-pukunsa. Hän kutoi kankaat ja ompeli uuden mallin mukaisen puvun 1954 tiettävästi ensimmäisenä tekijänä. Puku on aarre, jota kelpaa ihastella.

Muistojen vintillä vierailee päivittäin niin koulun vanhoja oppilaita kuin muitakin käsitöistä kiinnostuneita. Naapurikoulujen oppilaat kysyvät, onko mallit tehty tietokoneella. He eivät tahdo uskoa, että mallit on piirretty käsin ja ettei 1950-luvulla vielä ollut tietokoneita: kaikki tehtiin oikeasti itse.

Kaupungin kulttuurilautakunnalle kaunis kiitos kunniakirjasta, jonka Lähteentien pirtti sai talon maalaamisesta punamullalla. Työ käsityökoulun remontoimiseksi on vasta aluillaan, mutta jonakin päivänä se on siinä kunnossa, missä vanhan hirsirakennuksen kuuluu ollakin.

Toimittaja Anni Tolppi vieraili palkitsemisen jälkeen pirtillä. Kuuntele Lapin Radion haastattelu.

Kesä on ollut vauhdikas. Pirtillä on järjestetty useita häitä, muistotilaisuuksia, sukutapaamisia, rippijuhlia ja erityisesti iäkkäiden ihmisten syntymäpäiviä.

On ollut huikeaa olla jakamassa ihmisten iloja ja suruja. Ilmeisesti olemme tässä onnistuneetkin, kuten 80-vuotias Annikki kirjoittaa:

Sydänlämpöiset kiitokset Lähteenpirtin henkilökunnalle juhlieni
järjestelystä.
Kaikki ihastelivat pirtin tunnelmaa, kauniit kattaukset ja erittäin hyvä
ruoka sekä
ystävällinen iloinen henkilökunta valloitti juhlijat. Eräs juhlija
sanoikin, että paras
paikka Rovaniemellä juhlien viettoon.

Kiitos Maarit ja kaikkea hyvää
tulevaisuudessa !

Se oli hieno päivä.

Ennen kymmentä pirtille alkoi tulla väkeä, joka halusi osallistua oikeisiin töihin. Kun reilut kaksikymmentä innokasta tarttui pensseliin, ei-minkään-värinen hirsitalo muutti punamullan punaiseksi.

Myös hyviä neuvonantajia, päällysmiehiä, talkoissa oli kohtuullinen määrä.

Helenan hernerokka ja lättykahvit pitivät väsymyksen loitolla. Tonin musisointi antoi tahtia maalin levitykselle.

Osaa talkoolaisista en ollut tavannut koskaan aiemmin.

Tunnelma oli aivan uskomaton.

Ilta-auringossa ihastelimme pirttiä ohikulkijoiden kanssa. Siitä tuli upea.

Turvallisuussyistä ylimmät hirsikerrat jätettiin maalattavaksi nosturin avulla. Ne saimme Anssin kanssa valmiiksi sunnuntaina.

Ilman talkoolaisia pirtti ei olisi vielä punainen. Valkoiset osuudet valmistuvat vähitellen, sillä toistaiseksi on liian kuuma maalata öljymaalilla följäreita, kuten ammattilaiset talon poikki kulkevia hirsiä kutsuvat.

Maalin muuten keitin itse perjantaina, kuten uhosin. Siitä tuli lähes loistava ruispuuro. Se johtuu ilmeisesti siitä, että kolmen tunnin jatkuvan hämmentämisen ajan luin ääneen Aale Tynnin Kaarisiltaa.

Turistit ottivat kuvia. Kerroin, että kyseessä on lappilainen tapa viettää perjantai-iltaa.

Avotulen tekemiseen on pelastuslaitokselta lupa, samoin tontin omistajalta, Rovaniemen kaupungilta. Ylikunnarin Pekka lupasi lainata 200 litran tynnyrin.

Ohjeita vain on yhtä monta kuin on neuvojaakin. Talotohtori Panu Kaila neuvoo yhtä, museovirasto toista ja jokainen maalia keittänyt kertoo omat vinkkinsä.

Syystäkin ensikertalainen on ihmeissään.

Kaikki sanovat kuitenkin samaa: punamullan keittämisessä ei voi epäonnistua.

Siispä lauantaina kokeilemme, pitääkö se paikkaansa.

Pirtin hirsiä peittänyt keltainen lateksimaali on muuten poistettu soodapuhalluksella. Menetelmä on Lapissa uusi, mutta siitä tulee vielä suosittu. Ainakin se on puun kannalta hellävarainen. Pirtin hirsistä voi nyt nähdä jopa piilukirveen veistojäljet.

Soodapuhallus kiinnosti niin viranomaisia kuin median edustajiakin. Kuuntele Lapin Radion juttu aiheesta.

- Eino Leino -