Ja mitä Pirtin jälkeen?

Kaksi kuukautta olen makustellut uutta elämänvaihettani. Vähitellen olen alkanut taas kirjoittaa niin lehtijuttuja kuin kahta kirjaakin, sillä en osaa olla toimettomana.

Uutisia, artikkeleita ja henkilöhaastatteluja. Aivan sitä samaa perustyötä, mitä olen kymmenen vuoden ajan tehnyt Veerantalo Oy:n kautta silloin, kun olen muilta Pirtin töiltä ehtinyt.

Ja vuodesta 1985 olen työskennellyt erilaissa tehtävissä median palveluksessa  (Pohjolan Sanomat, Uusi Rovaniemi, Lapin radio) kohtuullisen pitkän pätkän työurastani.

Olen arkistoinut kymmenen vuoden muistot Pirtiltä. Näinä vuosina olen kohdanut kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista jokainen on jättänyt minuun pysyvän jäljen.

Kymmenen vuotta on ollut antoisaa, mutta hyvin kuluttavaa aikaa. Vähitellen ruokahalu, unirytmi ja säännöllinen liikunta ovat palaamassa osaksi arkeani.

Toukokuussa järjestin viimeiset muistotilaisuudet ja pakkasin ystäväni vuonna 2009 Pirtin avajaisissa antaman enkelin lempeästi pahvilaatikkoon. Kun otin enkelin kotona laatikosta, siitä oli pudonnut siipi, vaikka se ei ollut ajomatkan aikana kolahtanut mihinkään.

Ajattelin, että nyt aika luopua osaltani muistotilaisuuksien järjestämisestä Pirtillä. Noin 300 tilaisuutta on yhdelle naiselle riittävästi.

 

Siivetön enkeli.

Eilen liimasin siiven paikalleen.

Elämässä on tapahtunut paljon muutakin.

Olemme mieheni kanssa luopuneet omakotitalosta ja muuttaneet pienempään kerrostalokotiin, silppuriin on joutunut 15 säkillistä lasten päiväkotimuistoja, vuosikymmenien lippuja ja lappuja. Vanhat huonekalut ja astiat alkavat löytää uudet kotinsa ja käyttäjänsä.

Aikuiset lapset ovat maailmalla ja mopopoikakin täyttää pian 18 vuotta.

Joulukuussa saimme ensimmäisen lapsenlapsen, ja se on avannut aivan uuden maailman.

Uusi elämänvaihe.

Jos äiti on maailman kaunein sana, toiseksi kaunein on mummu.  Sen sanan aion pikkumiehelle opettaa.

24.7.2019