12.1.2012

Hyvää alkanutta vuotta!

Vuodenvaihteessa yrittäjän on hyvä aika katsoa edellisvuoteen: mitä tulikaan tehtyä, mikä onnistui ja missä olisi parantamisen varaa.

Pohjatyö on vajaassa kolmessa vuodessa tehty. Pirtti on löytänyt kävijänsä, sillä esimerkiksi erilaisissa perhejuhlissa viime vuonna oli mukana useita useita tuhansia vieraita.

Pirtillä on järjestetty konsertteja, taidenäyttelyitä, koulutustilaisuuksia, seminaareja, kokouksia.

Pirtin vahvuus on niissä ihmisissä, jotka järjestävät tilaisuuksia. Tunnelmallinen pirtti luo puitteet. Kun siihen yhdistyvät hyvä ruoka, musiikki ja muu ohjelma, onnistumiseen ei muuta tarvita.

Ikäihmisten palveluissa on myös edistytty, ja niiden järjestämisessä tulee kaikille äärettömän hyvä mieli.

Ja hyvä mieli tulee aina, kun saavun punaiseksi maalatun pirtin pihalle.

Joku fiksu on sanonut, että olemme ihmisiä vain muiden ihmisten ihmisyyden kautta. Ja kun haluamme toteuttaa jotakin tässä maailmassa, se tapahtuu yhtä paljon muiden ihmisten työn ja saavutusten ansiosta kuin omiemme.

Ei yhtään hullumpi ajatus.

24.11.2011

Kuoroharjoituksissa

Kotimaa-lehti tilasi jutun Rovaniemen seurakunnan jouluvalmisteluista. Pienen neuvottelun jälkeen toimitus toivoi, että lähtisin valokuvaaja Eeva-Maija Pietilän kanssa seuraamaan kolmen kuoron harjoituksia.

Pari viikkoa sitten vierailimme seniorikuoron, Aven ja Jouttikeron kuoron harjoituksissa.

Jouttikeron valikoitui mukaan eksoottisen nimensä vuoksi.

Ajoimme pimeässä reilut 50 kilometriä Sodankylän suuntaan. Valaistu, kaunis kappeli kohosi pimeydestä. Kappelin muotoillut mäntypenkit, räsymatto lattiassa ja koruttoman kaunis alttaritaulu sykähdyttivät.

Harjoiteltavat kappaleet olivat osin vanhoja tuttuja, osin uusia joululauluja. Kuoro on niin pieni, että sen äänet eivät riitä Hoosiannan laulamiseen. Hoosiannaa se laulaa kuitenkin yhdessä kirkkokansan kanssa, sillä Hoosianna on pienellä kylällä yhteisöllinen kokemus. Siihen ei tarvita erillistä kuoro-osuutta.

Kun kuorolaiset lauloivat kuvauksia varten Hoosiannaa pihalla, valkoinen jänis tuli hautausmaan poikki kuuntelemaan laulua.

Kahvitauko on tärkeä osa Jouttikeron kuoron harjoituksia. Taitava vaimoväki leipoo vuorotellen tuoretta kahvileipää, ja Tauno ja Heino, kuoron ainoat miehet, pääsevät helpommalla.

Kahvipöydässä viriää innokas keskustelu siitä, minkälaisia oikeaoppiset kampanisut ovat: sokerilla vai ilman, entä se sakaroiden määrä.

Kotimatkalla mietimme, ymmärtääköhän seurakunta, kuinka merkittävä rooli kappelin kuorolla on kyläläisten elämään? Jos asioista tarkasteltaisiin vain euroilla, pientä kuoro ei kannattaisi ylläpitää. Joskus kyseessä ovat kuitenkin suuremmat arvot kuin raha.

 

20.9.2011

Käsityökoulu kiinnostaa

Lähteentien pirtti oli aikanaan (1949-77) Rovaniemen naiskotiteollisuuskoulu. Kun Lähteentien toimijat järjestivät la 10.9. avoimet ovet, oli jälleen kerran ilo huomata, kuinka useat kymmenet koulun entiset oppilaat tulivat vierailulle vanhaan opinahjoonsa.

Ritva Niemelä (os. Tuovinen) lainasi koulu historiasta kertovaan näyttelyyn oman Rovaniemi-pukunsa. Hän kutoi kankaat ja ompeli uuden mallin mukaisen puvun 1954 tiettävästi ensimmäisenä tekijänä. Puku on aarre, jota kelpaa ihastella.

Muistojen vintillä vierailee päivittäin niin koulun vanhoja oppilaita kuin muitakin käsitöistä kiinnostuneita. Naapurikoulujen oppilaat kysyvät, onko mallit tehty tietokoneella. He eivät tahdo uskoa, että mallit on piirretty käsin ja ettei 1950-luvulla vielä ollut tietokoneita: kaikki tehtiin oikeasti itse.

Kaupungin kulttuurilautakunnalle kaunis kiitos kunniakirjasta, jonka Lähteentien pirtti sai talon maalaamisesta punamullalla. Työ käsityökoulun remontoimiseksi on vasta aluillaan, mutta jonakin päivänä se on siinä kunnossa, missä vanhan hirsirakennuksen kuuluu ollakin.

Toimittaja Anni Tolppi vieraili palkitsemisen jälkeen pirtillä. Kuuntele Lapin Radion haastattelu.

 

2.9.2011

Tuulahdus syksyä

Aamulla tuoksuu jo syksy, vaikka iltapäivisin lämpötila kohoaa vielä kesälukemiin.

Kesä on ollut vauhdikas. Pirtillä on järjestetty useita häitä, muistotilaisuuksia, sukutapaamisia, rippijuhlia ja erityisesti iäkkäiden ihmisten syntymäpäiviä.

On ollut huikeaa olla jakamassa ihmisten iloja ja suruja. Ilmeisesti olemme tässä onnistuneetkin, kuten 80-vuotias Annikki kirjoittaa:

Sydänlämpöiset kiitokset Lähteenpirtin henkilökunnalle juhlieni
järjestelystä.
Kaikki ihastelivat pirtin tunnelmaa, kauniit kattaukset ja erittäin hyvä
ruoka sekä
ystävällinen iloinen henkilökunta valloitti juhlijat. Eräs juhlija
sanoikin, että paras
paikka Rovaniemellä juhlien viettoon.

Kiitos Maarit ja kaikkea hyvää
tulevaisuudessa !

21.7.2011

Kiitos talkoolaisille!

Se oli hieno päivä.

Ennen kymmentä pirtille alkoi tulla väkeä, joka halusi osallistua oikeisiin töihin. Kun reilut kaksikymmentä innokasta tarttui pensseliin, ei-minkään-värinen hirsitalo muutti punamullan punaiseksi.

Myös hyviä neuvonantajia, päällysmiehiä, talkoissa oli kohtuullinen määrä.

Helenan hernerokka ja lättykahvit pitivät väsymyksen loitolla. Tonin musisointi antoi tahtia maalin levitykselle.

Osaa talkoolaisista en ollut tavannut koskaan aiemmin.

Tunnelma oli aivan uskomaton.

Ilta-auringossa ihastelimme pirttiä ohikulkijoiden kanssa. Siitä tuli upea.

Turvallisuussyistä ylimmät hirsikerrat jätettiin maalattavaksi nosturin avulla. Ne saimme Anssin kanssa valmiiksi sunnuntaina.

Ilman talkoolaisia pirtti ei olisi vielä punainen. Valkoiset osuudet valmistuvat vähitellen, sillä toistaiseksi on liian kuuma maalata öljymaalilla följäreita, kuten ammattilaiset talon poikki kulkevia hirsiä kutsuvat.

Maalin muuten keitin itse perjantaina, kuten uhosin. Siitä tuli lähes loistava ruispuuro. Se johtuu ilmeisesti siitä, että kolmen tunnin jatkuvan hämmentämisen ajan luin ääneen Aale Tynnin Kaarisiltaa.

Turistit ottivat kuvia. Kerroin, että kyseessä on lappilainen tapa viettää perjantai-iltaa.

 

4.7.2011

Oikea keitto-ohje

Pirtin ulkokuoren remontti alkaa olla maalausta vaille valmis. La 9.7. klo 11 alkaen pirtillä järjestetään maalaustalkoot, mutta sitä ennen on löydettävä oikea keittomaalin teko-ohje.

Avotulen tekemiseen on pelastuslaitokselta lupa, samoin tontin omistajalta, Rovaniemen kaupungilta. Ylikunnarin Pekka lupasi lainata 200 litran tynnyrin.

Ohjeita vain on yhtä monta kuin on neuvojaakin. Talotohtori Panu Kaila neuvoo yhtä, museovirasto toista ja jokainen maalia keittänyt kertoo omat vinkkinsä.

Syystäkin ensikertalainen on ihmeissään.

Kaikki sanovat kuitenkin samaa: punamullan keittämisessä ei voi epäonnistua.

Siispä lauantaina kokeilemme, pitääkö se paikkaansa.

Pirtin hirsiä peittänyt keltainen lateksimaali on muuten poistettu soodapuhalluksella. Menetelmä on Lapissa uusi, mutta siitä tulee vielä suosittu. Ainakin se on puun kannalta hellävarainen. Pirtin hirsistä voi nyt nähdä jopa piilukirveen veistojäljet.

Soodapuhallus kiinnosti niin viranomaisia kuin median edustajiakin. Kuuntele Lapin Radion juttu aiheesta.

22.6.2011

Hyvää juhannusta!

Minä avaan syömmeni selälleen ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen, ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus, ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari.

- Eino Leino -